Kuntien kulttuuripalvelut
Tarvitseeko kuntasi ammattimaisesti ja laadukkaasti toteutettuja kulttuuripalveluja? Me hoidamme kulttuuritoimen palveluiden tuottamisen vuosikymmenten kokemuksella.
Ostopalveluna hankitut kulttuuripalvelut ovat hyvä ratkaisu. Meillä on jo vankka kokemus kuntien yleisen kulttuuritoimen hoitamisesta ja olemmekin tuottaneet esimerkiksi Luumäen kunnan yleisen kulttuuritoimen palvelut jo vuodesta 2005 alkaen ja yksittäisiä tapahtumia ja toimintaa myös muille kunnille. Lisäksi olemme olleet mukana monissa erilaisissa kunnallista kulttuuritoimintaa kehittävissä hankkeissa.
Teemme muutenkin paljon yhteistyötä eri kuntien kanssa kiertueiden ja tapahtumien järjestelyissä. Tutustu myös esimerkiksi kouluille ja päiväkodeille suunnattuun tarjontaamme täältä.
Pyydä meiltä tarjous yksittäisistä kulttuuritoiminnoista tai tapahtumista, kulttuuriselvityksistä, toimijoiden ja esimerkiksi yhdistysten sparraamisesta, oman kunnan tai kaupungin kulttuuritoiminnan kehittämisen suunnittelusta tai vaikka koko yleisen kulttuuritoimen järjestelyistä ja toteutuksesta.